MILTÄ OIKEASTI TUNTUU?

Kerroin suvun historiasta,

niinkuin se teitä kiinnostais.

Sata vuotta vanhat tarinat,

jossain toisessa maailmassa.

Jos ei tiedä mistä tulee,

ei ehkä tunne itseään.

Muttei pääse koskaan eteenpäin,

jos siihen historiaan kiinni jää.

Lauloin, kuin ne olis selittänyt mua jotenkin.

Lapsuuden loppumisen kielikuviin verhoilin.

Sivulauseessa mainitsin myös jonkun itsemurhasta.

Mä lauloin mäyristä ja ahmoista ja muusta turhasta.

Mäyristä ja ahmoista ja muusta turhasta.

Ettei tarviis kertoa,

miltä oikeasti tuntuu?

Miltä tuntuu, kun ei mahdu muotteihin?

Kun ei löydä omaa paikkaa,

johon kuuluu,

miltä se oikeasti tuntuu?

Ne suunnitelmat ja toiveet.

ne oman sadan vuoden teot?

Miksi toivekuvien albumin mukana

tulee monen sukupolven pelot?

Entä, jos se missä olet hyvä,

onkin sinulle pahasta?

Voiko unelmansa unohtaa

ja myydä loppuelämänsä rahasta?

Ettei tarviis kertoa,

miltä oikeasti tuntuu?

Miltä tuntuu, kun ei mahdu muotteihin?

Kun ei löydä omaa paikkaa,

johon kuuluu,

miltä se oikeasti tuntuu?

Siispä mä laulan mäyristä

ja mä laulan ahmoista

ja mä laulan muusta turhasta.