MINÄ JA MÄYRÄ

Jälkeen viidentoista vuoden,

vaimo vaihtoi nuorempaan.

Koko kesän vietin juoden,

kai murheensa saa hukuttaa?

Heräsin eteisen lattialta.

Vaatteet haisi kuolemalta.

Miten? Mistä? Milloin?

No Näitä muista en.

Mihin olin lyönyt pääni?

Keittiöstä kuului ääni.

Kuka? Mitä? Miksi?

Otatko kupillisen?

Kysyi joku, olkaan koputti.

Nousemaan hoputti.

Ihmetellen, nousin,

kysellyt en.

Vaimoko se palasi?

Voiko näin onnekkaasti käydä?

No, ei.

Näet, aamukahvin tarjoili

ilmiaito mäyrä!

Jälkeen viikkojen itsetuhoisten,

kai näin tässä piti käydä.

Hengissä mua pitää,

mielikuvitusmäyrä!

Terapiaan ohjas sossu,

vaikkei enää maistu kossu.

Mäyrän tapasitko milloin?

No, se sulle kuulu ei.

Lääkäriltä kysyin, miksi?

Se määritteli sen psykoosiksi.

Mitä? Miten? Miksi?

Vaikka tuo mäyrä murheet vei.

Vaimoko se palasi?

Voiko näin onnekkaasti käydä?

No, ei.

Asuntooni muutti,

ilmiaito mäyrä!

Jälkeen vuosien itsetuhoisten,

kai näin tässä piti käydä.

Hengissä mua pitää,

mielikuvitusmäyrä.

En ole hullu. Tiedän sen kyllä.

Itse pidän illuusiota yllä.

Mutta niin todentuntuinen,

on tuo karvainen ystäväni, Mäyrä.

Kannoin pöytään kaksi kaljaa.

Hänen kanssa nostin maljaa.

Seuraa mulle pitää,

Ainoa ystäväni Mäyrä.

Hän on ainoa ystäväni, Mäyrä.

On ainoa ystäväni Mäyrä.